Onnellinen omistaja Napapiirillä, Raajärvellä

Millainen on kirkasotsainen harrastaja? Sellainen, joka koluaa kaikki kinkerit, vai sellainen, joka hinkkaa konetta satatuntitolkulla kellarissa ja unohtaa, että on ollut edesauttamassa omien lapsien syntymää aikanaan. Tämä tarina on TOSI!

Valinnan vaikeus

Tässä kohtaa alkoi se suurin polemiikki ja melskaus meidän pienin piirin sisällä. Mikä kone pitäisi valita seuraavaksi aihioksi, josta tehdä kirjoituksen kohteena olevasta koneesta harrasteväline omistajalleen, siis Kaljamille. Tuo vannotettu Hondamies teki kaikkensa saadakseen Honda 420 Rancherista oman näköisen. Asensi tehostajaa ja teki kaikkensa, että olisi tullut mallikas, mutta jotenkin hieman kookkaampi ja tehokkaampi masiina oli kuitenkin kiikarissa ja lopullisen valinnan taisi saattaa marmoritiskille sen Yamahan melko pettämätön voimalinja. Siis yhtä pettämätön Hondan kanssa, mutta hieman kookkaamman voimanlähteen käskemänä. On meinaan Hondan ohella samaa legendaarista hiivittämisen ominaisuutta pullollaan tuo laite, joka luonnollisesti kumpuaa kireästä variaattorirakenteesta ja keskipakokytkimen yhdistelmästä. Tämä kombo mahdollistaa liki loputtoman suolla hiivittämisen, ilman remmin palamisen pelkoa.

Rakkaudesta rakentamiseen siellä kellarissa.

Puskurin mallintamista

Edellä mainitut oli vain esisoittoa. Aihioksi siis valikoitui Yamaha Kodiak 700 SE. Perusvalinnassa olivat esillä aihion keveys, edellä mainittu voimalinja, sekä omistajalleen tärkeä luotettavuus. Onhan Yamahalla Hondan rinnalla mainio maine luotettavuudessa. Luotettavuus on sellaisenaan monen asian summa. Se on voimavarojen suhteuttamista kokonaisuuteen, se on pitkäjänteisen laatujärjestelmän käyttöönoton ja ennen kaikkea seuraamisen lopputulos. Joidenkin mielestä lopputulos voi olla tylsä ja harmaa, mutta 8 tunnin jälkeen suolla rämmittyään ja kaiken toimiessa edelleen moitteettomasti, alkaa moni arvostamaan sitä harmaata hiljaisuutta.

Myös WARN:n vinssin valinta vakiovarusteeksi keulalle Yamahan osalta oli omiaan helpottamaan lopullista valintaa. Toki vaijeri sai tässä väistää Dyneema-narun tieltä, sillä harrastamisessa naru on kertakaikkinen mukavuustekijä. Sen verran kuitenkin mainittakoon, ettei vaijeri sivuuta narua, kun käyttö on raakaa, vaikkapa puunjuontoa metsästä kivikossa. Vaijeri kestää kaltoinkohtelua ja vetoa, mutta toki tikkuunnuttuaan vaatii käyttäjältä tarkkuutta, ettei sormet ole reikäset vaijerin käytön jäljiltä. Omistaja oikaisi tässä hankkeen alussa myös pienesti, eli aihioon asennettiin jo ennen toimitusta varikitti parantamaan hiipimisominaisuuksia isompien renkaiden myötä sekä tukivarsisuojat ympäriinsä.

Mieleiseksi muuttaminen

Moni armoitettu harrastaja puhuu etuylityksestä. Se siis tarkoittaa ajoneuvon mekaanisten rakenteiden etäisyyttä eturenkaiden uloimpaan kohtaan.

Etuylityksen minimoiminen
Mallikas lopputulos

Kansankielellä: Kun mönkijä ajetaan päin seinää, siis hiljaa, niin ensimmäisenä ideaalitilanteessa renkaat kohtaa seinän ennen mönkijän runkoa tai vaikkapa puskuria. Pääsääntöisesti kaikissa mönkijöissä tuota etuylitystä on enemmän tai vähemmän ja nyt se haluttiin poistaa kokonaan. Sellaisenaan tuntuu helpolta hommalta. Ylimääräiset osat pois ja katsomaan, mitä pitää muuttaa. Lopputuloksena vinssinpeti siirtyi taaksepäin, puskuriputket saivat uuden muodon ja muutenkin siellä kellarissa alkoi aihio muovautumaan mieleiseksi ja oman ajan parhaaksi mahdolliseksi käytöksi. Kodiak on vakiona varustettu sellaisilla kelmeillä hehkulampuilla, joten ei jatkoon. Pitihän tapahtumajärjestäjää sen verran kunnioittaa, että ajoneuvossa on huomiota herättävät LED-päiväajovalot… onhan omistaja armoitettu ajotapahtumien ”peränpitäjä” ei siis hitain, mutta majakkana keulilla olevalle, että tiimi on kasassa.

Punaista pintaan

Palataan siihen etuylitykseen. Siis puskurin vaakaputkea ylemmäksi, vinssin petiä taaksepäin ja samalla uutta ilmettä… Siis punaista pulverimaalia sekä uuteen rosteripuskuriin, että originaaleihin putkitarakoihin. Kirjoittaja on muuten sitä mieltä, että putkitarakat ovat ne ainoat oikeat. Puskurin pintaan liimattiin liukuesteteippiä, jotta kuljettaja voi edetä vaikka persaus edellä puuhun… tai siis oikeasti painonsiirron takia olla keulapainona ja hiivittää kone ylös ojasta ilman vinssiä.

Pahvilla mallia
Piirtämistä ja sahaamista
Tilaa on hyvä olla, kun pohjapanssaria pyörittelee muotoonsa

Tukivarrethan laiska omistaja tilasi myyjältä, mutta uusi keulanrakenne vaati pohjapanssarin tekemistä ihan omin pikku kätösin. Koska omistajaa hirvitti 700 kuutiosenttimetrin suuret voimavarat ja sen aiheuttama rasitus kivikohtaamisissa, valikoitui pohjapanssarin materiaaliksi 10mm PE-HD 300 polyeteenimuovi. Olisihan painoa voinut säästää 6 millisellä, mutta tällä voi sitten päästellä vapaasti, kuin spärdärillä konsanaan.

Narukita korkeassa panssarissa kiinni

Panssarin mallaaminen tehtiin pahvimuotilla ja paikalleen pakottaminen sitten kuviosahalla ja lämpöpuhaltimella. Rälläkällä urat tiukimpiin kohtiin, lämmöllä taivutus ja vedellä viilennys, jotta haluttu muoto myös pysyi. Edessä panssari nousee korkealle, ettei mitään tökkäämistä reunaan pääse tapahtumaan. Extremisti ei poraisi panssariin yhtään reikää, mutta laiska omistaja porasi kuitenkin yhden reiän öljynvaihtoa helpottamaan.

Ohjaamo

Täysin uusi ohjaamo.

Vaikka Palomies onkin ihan normimittainen, eikä mikään majakanvalo, niin seisaaltaan totuttu ajotapa vaati ohjaustankoon 2″ korotuksen. Samalla ns. tankovalo koki kohtalon. Siis se ohjaustangossa oleva valo on kertakaikkisen joutava. Pääsääntöisesti etutarakalla on tavaraa, josta valo vaan heijastaisi kuljettajan näkökenttään. Tässä versiossa siinä tulisi olemaan jäähdytin, jota on ihan turha valaista. Jaajuu, siis jäähdytin on nostettu kaiken mudan ja mujun edestä korkeammalle, jotta jäähdytyksen kanssa ei suopainin yhteydessä olisi ongelmaa.

Mittaristolle tekeentyi uusi paikka ja samalla kahvanläppäreinä toimii legendaariset Polly Heaterit. Nämä messinkitamppoonit ohjaustangon sisällä luovuttavat lämpönsä kernaasti ja pehmeästi kuljettajan sormille pakkasen tiukkuudesta riippumatta. Peukkulämppäri sitten hoitaa sitä ainukaista erillään olevaa sormea. Mittariston kuori on Inkoon suunnittelua ja siis palomiehen omasta kynästä.

Originaalit tuikut
Uusien valojen ilme

Positiivisena yllätyksenä takavalot oli tässä Yamahan mallissa Full-LED, joten niihin ei tarvinnut kajota lainkaan. Peruutusvalona nykyvirtauksen mukaisesti LED erillisellä kytkimellä. Ajovaloiksi muotoutui myös LED-toteutus. Virransäästöä ajatellen päiväajovalot ja erilliset ajovalot sitten pitkineen keulilla. Myös suuntavilkut vaihtuivat sirompiin LED-käyttöisiin malleihin. Ensi talveksi jonkin sortin LED-bar varmaan löytää keulille.

Ylempää jäähdytystä.

Ei heti suomuju tuki syyläriä.

ATV-Garage:n jäähdyttäjän siirtosarja sopi pienin muutoksin uuteen malliin ja koska tämä laite on omistajalleen ihan silmäterä, niin metallihohtomaalilla suoritettiin viimeistely ja Yamaha-Logo koristaa sarjan kennostoa. Kerrassaan tyylikäs toteutus.

Variaattorin hengitys ja moottorin ilmanotto siirretty korkeammalle.
Säilytystila sai antaa osansa putkituksen kohdalla.

Koska omistaja tykkää lutaa lätäköissä, niin laitteen ilmanvaihto piti siirtää korkeammalle. Muoviputkesta, letkuista, klemmareista ja silikoniletkujen supistajista kasattu kokonaisuus vedettiin hieman harmittavasti säilytyslokeron läpi, rajoittaen hieman sen tilavuutta. Yksinkertaisuudessaan: silikonisupistaja muuttaa moottorin/varin ilmareiät ruttuputkeen sopivaan mittaan. Ruttuputkella vedetään katteiden ulosmenokohdalle, jossa muutetaan kovaksi muoviputkeksi (nätimmän näköinen ja pysyy pystyssä). Päähän 90 asteen mutka ja reikään pienisilmäistä metalliverkkoa sammakoiden ja muiden vierasesineiden sisäänpääsyn estämiseksi. Sammakoista ilmakanavassa on meidän väellä kokemusta ihan riittävästi!

 

Varusteet:

Maxxis Zilla takaa etenemisen
Vesitiivistä

Kun laite on nyt saatu keulan kohtauskulmiltaan negatiiviseksi, vesitiiviksi, lämpimäksi ja jäähtyväksi, oli muiden osien vuoro. Renkaiksi valikoitui Maxxis Zilla 28×9 edessä ja takana 28×12. Vanteet 12″ ITP ss, joita ehostettiin hiukan teeman väriin sopiviksi. Nice! Koska tällä mönkijällä ajellaan muuallakin, kuin pikitiellä kiskalle ja takaisin, on tarpeen olla mukana säilytystilaa. Ortlieb Rack-Pack S on kompakti ja vesitiivis. Omistaja ei voi sietää eestaas hölskyviä vissypulloja tai energiajugurttipatukoita. Laukku aukeaa päältä ja se on kiinnitetty tukevasti putkitarakkaan 2 kg sammuttimen viereen, joka on muuten pakollinen liki kaikissa ajotapahtumissa, myös talvella.

PariUraa-ajoseurueen tietäen, on parempi pitää hinausnaru takana valmiina. Takana olijat jäävät kuitenkin kiinni ja siksi nyppäisyä ajatellen 3 metrinen hinausnaru on kiinteästi paikallaan. Yepnet.fi nimisen putiikin valikoimista löytyi Ram-Mounts kiinnityssarja, jolla iPhone Topo-GPS-appilla tai Garmin Nuvi500 kiinnittyy tukevasti käyttöpaikkaansa. Näillä Ram-Mount-kiinnikkeillä saa vaikka monitorin tarakalle, jos on tarpeen!

Näillä eväillä Yamaha muuttui Kodiak 700 SeX editioniksi (Special edition X)

Omistaja tätä kirjoitettaessa haaveilee iPad-ministä, uusista iskareista ja jostain power-commanderista… viimeinen on vapareissa tämän kirjoittajan mielestä tyhmien lisävero, mutta ehkä alavääntöön voi saada lisää käytettävyyttä ja käyntiin luotettavuutta…. saas sitten livenä nähdä.

Summaten

Kaikki markinoilla olevat mönkijät hoitavat niiden perustehtävät. Kuskaa puita metsästä, auraa lumet pihasta, helpottaa lehtien kuskaamista ties minne ja antaa ilon aiheita vaikkapa reippaamman ajon suhteen. Tällä kertaa omistaja halusi tehdä suurempia muutoksia omaksi parhaaksi, lopputuloksen ollessa edelleen tyylikäs ja jopa siitä harmaasta valtavirrasta poikkea. Kirjoittaja on tämän kapineen nähnyt Raajärven koitoksessa seurassaan ja oikein mainioksi kokonaisuudeksi todennut.

Vanhana Honda-jääränä saisi opetella käyttämään etulukkoa ajoissa 😉

 

Muistiin merkitsi Heikki Hautala ja tarinan rakentaja Kaljami eli Kalle Suihkonen.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.