Outlander on ollut Can-Am mallistossa vuodesta 2002 ja vuosien saatossa on tapahtunut paljon. Ensimmäiset mallit olivat yksi sylinterisiä, 330-400 kuutioisia ja alusta alkaen Outlander on ollut varustettuna kytkettävällä nelivedolla ja renkaan luiston tunnistavalla etutasauspyörän lukolla. Alkuaikoina laitteiden Brändi oli Bombardier, mutta muuttui 2004 BRP-lyhenteeksi. Lyhenne on perujaan Bombardier Recreational Products sanoista. Tämän uuden brändin alle kerättiin kaikki aikaisemmin vapaa-ajan käyttöön tarkoitetut laitteet, joita on mm. Seadoo-, Skidoo-, Lynx- ja Can-Am-ajoneuvot, ALUMACraft- ja Manitou -Veneet, sekä Rotax-moottorit. BRP onkin valmistajana varsin omavarainen, sillä itse ajoneuvot, sekä moottorit ovat pääosin omaa tuotantoa. 2004 vuodesta alkaen on mallistossa ollut myös MAX-versiot, jotka oli suunnittelupöydältä lähtien kaksipaikkaiseksi tarkoitettuja.

Rotax V2, voiman ja väännön paketti
V2 kone esiteltiin ensin Outlander mallissa 2006 ja kuutioita oli 800. Tämä oli vastaveto Polariksen 600-800 kuutioisille rivikoneille. Voima ja vääntökisa oli siis alkanut ja jatkunut siitä lähtien ja tänään sarviohjatut mönkijät kehittävät vapaahtihengittävänä n. 90hp/67Kw ja 10 hevosta enemmän löytyy SVS-rattiohjatusta versiosta. Arjessa Rotax:n V2 on osoittautunut onnistuneeksi konstruktioksi ja lastentaudit on saatu karsittua pois ja sitä on ajan saatossa ollut 500-1000 kuutioisina versioina.

Outlander G3L mallisto
Uusi G3L mallisto esiteltiin 2023 vuonna ja korvaa aikaisemman G2L malliston joka oli ns. L- eli Light mallisto. Tämä oli pääsääntöisesti 1 sylinteristen moottoreiden ympärille rakennettu 4-6 pyöräinen mallisto, mutta muutamia V2 koneisiakin esiintyi tässä mallisarjassa.
G3L mallisto on täysin uutta suunnittelua oleva maastoajoneuvo ja käsittää erittäin laajan sarjan laitteita aina ohjaustehostamattomasta kattavasti varusteltuihin versioihin. Moottori tässä uudessa mallistossa on samasta juuresta, mutta viritysastetta muuttamalla tehoalue on 40-50 hp ja vääntöä löytyy 37-41nm. Suomessa liki kaikki ajoneuvot myydään T3b-ajoneuvoluokassa, eli traktoreina ja mallisto kattaa myös 80km/h sallitun nopeuden omaavan traktoriluokan, joka on varustettu vaatimuksen mukaisesti ABS-jarruin. Tätä nopeinta luokkaa ajetaan B-kortilla, kun taas muut malliston kulkineet mahtuu AM121-ajokorttiluokkaan ja on syystäkin yli 15 vuotiaiden joukossa varsin suosittu. Can-Am Outlander G3L ensiesittely löytyy täältä:


VALODITION -versio uudesta Outlanderista
VALODITION on PariUraan, Hyvinkään Konetalon ja VALOSTORE:n näkemys laadukkaasta ja toimivasta mönkijän LED-lisävalaistuksesta Purelux-brändin tuotteilla. Tämä paketti on helppo ja nopea asentaa ja on hyvä hinta-laatusuhteeltaan. Johtoajatuksena oli tehdä työkäyttöön sopiva valaistus, jossa näkyvyys eteen ja taakse on taattu ja ajoneuvo näkyy myös muille käyttäjille. Can-Am:t omat LED-valot edessä ja takana ovat varsin käyttökelpoiset normaaliliikenteessä, mutta jos halutaan parempaa näkyvyyttä niin yönpimeille teille, sekä metsään, pitää tuumata asiaa vähän tarkemmin. Muutamia kertoja vaihdeltiin ajatuksia Valostoren sekä Konetalon kanssa ja päästiin hyvään lopputulokseen kokonaisuuden kannalta.
Valot edessä
Työvaloiksi valikoitui eteen 2 x Purelux Black Squere 40 Flood, joissa on laaja valokuvio ja näiden kaveriksi pistemäisellä valokuviolla Purelux Black Square 40 Spot. Nämä sijoitettiin kaikki etupuskuriin kiinni siten, että ovat puskurilinjan takana suojassa iskuilta.
Kaikki Kiinnitykset tehty Hecover– kiinnikeillä, jotka ovat erittäin tukevat ja mainiosti säädettävät. Hecover kiinnikeitä edustaa Hyvinkään konetalo.




Valot takana
Taakse valikoitui matala Purelux Terrain Black Slim Spot ja Purelux Terrain Black Slim Flood. Eli ajatus oli saada kahdella valaisimella samaan aikaan leveä ja pitkälle kantava kokonaisuus ja tällä yhdistelmässä se onnistui hyvin. FLOOD on nimensä mukaisesti leveän valokeilan omaava ja kattaa liki 180 asteen keilalla kaiken mitä mönkijän takana tarvitsee nähdä, kun peruuttaa tai työskentelee niin että pitää nähdä taakse pimeässä. Lisäksi pistemäinen SPOT valo ulottuu kauas, joten tämä toimii mainiosti kaikenlaisissa valaistustilanteissa. Työvalot kytketään vesitiiviillä DT2-liittimellä, joten kokonaisuus on pitkäikäinen kosteissakin olosuhteissa.

Leveä ja pistemäinen työvalo takaa laajan ja ulottuvan valaistuksen taakse.


Huomiovalot joka suuntaan
Suunnittelussa oli johtoajatuksena työkäyttö samaan aikaan käyttökelpoinen maantiekäytön kanssa. Mikäli liikutaan työtehtävissä, on siitä hyvä ilmaista niin liikkeellä ollessa kuin paikallaan. Can-Am Outlander XU Pro HD7:an asennettiin kaikkiin ilmansuuntiin näkyvät varoitusvalot, joiden valokuviota voi säätää kiinteästä, erilaisten välähdyskuvioiden sarjaan. Outlanderiin asennettiin näitä erittäin siroja, 34mm halkaisijaltaan olevia Varoitusvalo / Tasovilkku Purelux Strobe Pyöreä – vilkkuja 8 kappaletta ja ne on asennettu takana lokasuojiin ja edessä ajovalojen viereen sekä sisälokasuojaan. Vilkut näkyvät kaikkiin suuntiin ja ovat hämmästyttävän kirkkaat kokoisekseen. Tämä laite siis todellakin näkyy kanssakulkijoille.




Lisäpitkä
Tielailliseksi lisäpitkäksi valittiin maltillisen kokoinen ja parkkivalon sisältämä ja siro Lisävalo Purelux Panther Aero S300 – Suora / 30 cm / 54W / Ref. 17.5 Tämäkin mainiosti suojassa tarakkatason alapuolella ja puskurilinjan takana. Panther Aero S300 osoittautui erittäin pippuriseksi lisäpitkäksi ja mitatun 3930 lm:n valotehon kanssa pärjää varmasti maantiellä ja pystyy ennakoimaan jos elikoita poukkoilee eteen. Lisäpitkä on kokoisekseen ihan kärkikastia markkinassa ja on vielä varsin maltillinen hinnaltaan. Valokuvio on vähän lappeellaan olevan neliön eli vinoneliön tai neljäkkään muotoinen (Neljäkäs googlehaulla heh.)
Silmä toimii pimeässä välillä hassusti. Jos valoa on runsaasti aivan ajoneuvon edessä, reagoi silmä tähän valoon ja supistaa silmän iiristä ja näkeminen kauas heikkenee. Tässä valaisimessa valokuvio on erittäin tiukasti rajattu edestä, joten hajavaloa ei ole juuri lainkaan ja näkeminen pitkälle on taattu.


Valojen ohjaus
Loppuun saadaan tämän jutun kliimaksi. Monia mönkijöitä sähköistäneenä voin omakohtaisesti kertoa, että jos sen tekee kunnolla, on tiedossa 2 päivän urakka. Valostore ratkaisee tämän 8 väyläisellä kytkinpaneelilla ja ohjainboxilla. Kytkinpaneeli Purelux Multi-Switch Panel on niin ammattiasentajan kuin kotinikkarin unelma, sillä aikaisempien erillisten kytkinten sijaan, asennat 8 kytkimen paneelin haluttuun paikkaan ja itse ohjainboxin sitten sopivaan suojaan mönkijän uumeniin ja varmasti säästää aikaa useita tunteja. Ohjainboxiin tuodaan akulta sähköt n. 8 neliömillisellä kaapelilla ja heräte sitten sopivasta paikasta mönkijästä riippuen. Kokonaisuus sisältää myös 60A vikavirtakatkaisijan tai -suojan. Mukana tulee 50 tarran arkki, jolla eri toiminnot voidaan merkata kytkinpaneelin painikkeisiin toimintoa osoittavalla tavalla. Tehonkesto 12V järjestelmässä 600W ja vastaavasti 24V järjestelmässä 1200W. Ainakaan mönkijässä ei tehorajat pääse ylittymään. Piiris on hieman erilaisille virroille jaettu eli piirit 1 ja 2 kestävät maksimissaan 30A virran, piirit 3 ja 4 20A virran, piirit 5 ja 6 10A virran ja piirit 7 ja 8 5A virran. Jokaiselle piirille on ohjainboksissa omat sulakkeensa. Mikä parasta, kokonaisuus on IP67 luokiteltu, joten kärsii käyttää kelissä kuin kelissä. Kytkinpaneelissa on vielä yhdeksäs painike, eli yhdellä painalluksella saa kaikki valot päälle ja pois. Erinomainen ominaisuus kun joku on tallustelemassa lähelle eikä halua sokaista kaveria.


Video Askolan yöajoista
Kaikkien valojen toiminnan voit nähdä tässä videossa. iPhone yrittää kaikin keinoin tehdä videossa illasta päivää, mutta valojen toimivuus selviää siitä oikein hyvin, kunhan maltat katsoa vähän eteenpäin.
Side order
Valostore oli pakannut meidän Askolan yökeikkaan mukaan pari erilaista akkuvalaisinta. Ensimmäinen oli Olight Marauder 2 käsivalaisin ja morjens mikä fikkari. Askolan laavukukkulalla mittailtiin silmämääräisesti valaisinta ja se on täysin omilla luvuillaan kokoisekseen. Valaisin on sellainen pätkä patukka, sopii käteen hyvin, mahtuu pieneen tilaan ja tuo päivän yöhön. Valaisimassa on kaksi eri toimintoa, jossa toisella saadaan todellaa laaja yleisvalo ja toinen on äärimmäisen tarkka ja kapea haluvalo. Valaisimen kummatkin toiminteet on portaattomasti säädettävät, joten tehon voi valita tarpeen mukaan. Ilmoitettu valoteho on 14000lm ja kantama n. 800 metriä. Valaisimessa on suojaustoiminto, eli jos valaisimen eteen tulee este, se pudottaa automaattisesti tehot minimiin, ettei mikään herkästi syttyvä syty palamaan. Kytkimessä on myös näppäinlukko virhepainallusta ajatellen. Video löytyy täältä
Valaisin ladataan USB-C kaapelilla ja vastaanottaa latausta 30 watin teholla, joten latautuukin nopeasti.


Toinen ja ehkä laajemmalle kuulijakunnalle soveltuva, on akkutyökalujen akulla toimiva työmaavalaisin. Tämä AGGE Workmate 3K Pro on ehkä hinta-laatu-suhteeltaan paras valaisin mitä olen hyppysissäni pitänyt. Valaisin kiinnityy magneetilla rautaan kiinni, siinä onm ripustuskoukku integroituna runkoon ja se toimii akkutyökalujen akulla ja minun tapauksessa Makitan akuilla. Kaikki muutkin isot brändit, kuten Bosch, Milwaukee, DeWalt, Stanley, Black&Decker soveltuvat akkujen osalta tämän valaisimen kanssa yhteen. Askolassa testattiin valoa isoimmalla teholla se paloi yli 4 tuntia ja testi lopetettiin kun mentiin nukkumaan. Akkuna oli 2 vuotta vanha 18v 6Ah orkkis Makitan akku. Käyttökelpoisuudessaan tämä valaisin on ihan huippu. Lisäksi valalimen USB-A portista voi ladata kännykän. Video Askolan testiin löytyy täältä iPhonen näytönsuunnassa vähän sanomista.



Summaus
Hyvinkään konetalo on nimensä mukaisesti Hyvinkäällä toimiva pienkonekauppa. Edustuksessa BRP:n brändit kuten Canam, Skidoo, Lynx ja Seadoo. Mukana myös Stihl (Lisää muuten tulossa tästä), Husqvarna ja Stiga ja lisäbonuksena on osaava huolto ja lisävarusteiden kirjo. Valostore yhdessä Autoduden kanssa on esimerkki suomalaisesta kyvystä monistaa laatu ja oikea hinta valoisasti.


Muistiin merkitsi Heikki Hautala