Mönkijöitä enemmän kuin luvattiin

Tammikuun viimeisiä päiviä viedään ja Askolassa ajettiin todellisessa nollakelissä. Vettäkin tuli hetken ja sumu paikoitellen verhosi Itäuusimaalaista maalaismaisemaa. Mutta siitä mönkijämies saa vain lisää fiiliksiä… tai ei se ainakaan tuntunut menoa haittaavan kun reilu 20 kuljettajaa starttasi maastoon. Päivä oli järjestäjän kannalta helppo. Porukka oli todellakin ajoissa ja matkaan päästiin kutakuinkin aikataulussa. Ja aikataulussa vaikka viimehetken ilmoittautumisia taisi tulla 4-5 persoonaa. Askolaan mahtuu, joten pikaisen ohjaajakokouksen jälkeen sankarit kaasuttelivat maastoon.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lentokeli

Maasto osaa olla erivuodenaikoina varsin eriluonteinen ja tänään oli lentokeli. Vinssillä oli lepopäivä, kun jäätyneitä pohjia kolusimme ryhmässä. Oli meinaan myös järjestäjän vapaapäivä ja ajelimme 4 hengen tutussa porukassa. Iloinen Manninen viihdytti meitä ja mukana myös Late-Express sekä PariUraan vakiomies Darth. Laatuaikaa siis tosissaan. Kallioilla oli kiva kikkailla ja hivotella renkaan pidoilla. Olihan siellä paikoitellen liukastakin ja lunta olisi voinut enempi kahlattavaksi, mutta kaikki kelpaa ja nyt ajo oli reipasvauhtista. Mutta onhan siellä aina omat haasteensa. Kaikenlaisia kuoppia pitkin reittiä. Eipä vaaraa tällä kertaa  mutta hyvä olla tarkkana, kun se eturengas haukkaa. Reippaammalla vauhdilla voisi tulla mahalasku Hondan tarakan yli kerien.

Makkara miehen PariUraalla pitää

Makuja on monia kun koira keteksiään nuoli. Tänään oli kattauksessa Lidl Kaiser- ja Bratwursi höystettynä pekonilla. Tämän joukkueen ehdoton suosikki on Juusto-jalopeno Karski, joten Lidl makkarat olivat mukavaa vaihtelua ja makuelämys oli sen verran maukas, että tutkimme oikein paketit millä ne oli maustettu. Yrttiähän siellä oli reippaasti. Mutta ei pystynyt Lidl syrjäyttämään suosikkiamme. Jatketaan makumaailmoissa seikkailua seuraavassa jaksossa.

Mönkijäkattaus

Paikalle oli tänään saapunut Polariksia, Canameita, Yamaha, TGB ja positiivinen yllätys tuli Hondan suunnalta. Hondia oli n. 25% kaikista koneista. Harmittavasti yksi CanAm joutui luovuttamaa heti kätteyssä. Kapine oli katsastettu tälläviikolla ja kaikki oli mennyt hyvin, mutta nyt oli sähköissä murhetta. Neliveto, vinssi, ajovalot, starttinappula olivat mykkinä, joten jokin isompi sähkön valtaväylä oli katkennut. Pikaisella rele-sulakekierroksella ei löytynyt vikaa, joten tällä kertaa leikki jäi tosiaan kesken. Onneksi ajopäiviä on tulossa lisää. Jatkossa olisi mukava testata ihan tositoimissa esimerkiksi Access ja uudet Arctic Cat Alterra-mallit. Myös TGB, Linhai ja CF-Moton valikoima olisi mukava koeponnistaa täällä Askolassa. Katsotaan jos vaikka maahantuojat tarttuisivat koukkuun MP-messuilla. Honda, Polaris ja CanAm ovat mallikkaasti hoitaneet ajokkien koeajomahdollisuudet ja siksi niistä onkin rivejä kirjoitettu.

Ajojen loppupuolella oli meillä myöskin karskien miesten kuvaussessiot. Ei paljasta pintaa, mutta juonipaljastukia jossain ensiviikon aikana.

Iso kiitos taas  ja ennen kaikkea hyvin käyttäytyville kuskeille. Oli ilo luotsata tällaista sakkia ajotapahtumissa, kun tietää, ettei murheita ole luvassa alueen omistajalta tai naapureilta. Seuraavat ajot kuukauden sisään, joten tarkkaile http://keskustelu.sammysatv.com/viewtopic.php?f=68&t=29571

Tämänkin ajon mahdollisti Matti Jäppilä !

Muistiin merkisti: Heikki Hautala

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.