Kawasaki Brute Force 750 EPS T3b PariUraa-modauksessa ja koeajossa

Kawasaki Brute Force 750 EPS T3b Japanilaiset ovat nihkeitä… ainakin mitä tulee Mönkijöiden tyypittämiseen T3-luokkaan. Hondalla meni aikansa ja samaten Yamahalla. Suzuki ei toistaiseksi ole tässä osastossa liikahtanut lainkaan. Onneksi Sumekolla ollaan hereillä ja nyt on vihdoin saatu Kawasaki mukaan kasvavaan T3-luokan ajoneuvokirjoon. Kawasaki Brute Force 750 on ollut koko olemassa olonsa ajan Maastoharrastajien suosiossa.…

Yamaha Kodiak 700 EPS

Koeajo taas tositoimissa. Kuusamossa oli Elokuun alussa uuden ajoalueen avajaiset, mutta edelleen alueella oli paljon tekemistä. Yamahan maahantuoja toimitti paikanpäälle PariUraa:n testattavaksi kaksi ajokkia, joista isompaa ajettiin kaksi päivää todellisessa maastotestissä ja pienempää, Yamaha Kodiak 450 sitten enemmän ajo-ominaisuuksia ja näppäryyttä testaten. Jotain tuttua ja jotain uutta   Olemme testanneet vuonna 2015 sekä Grizzlyn että…

PariUraa koeajoi CFMOTO C FORCE 450EFI ESP T3a ja -b versiona

Punainen vai ? Mönkijähän on aina punainen, siinä on kehnot, saunalyhtyjä muistuttavat valot ja sillä saa ajaa vain omilla mailla. Näinhän sitä voisi vanha ja vannoutunut metsämallin omistaja luulla. Hiihtolomaa edeltävällä viikolla kurvasin ATV Finland:n varastolle ja koppasin peräkärryyn CFMOTO 450 T3b mönkijän joka olikin iloiseksi yllätykseksi oranssin värinen. Laite oli heti ensisilmäilyn perusteella ryhdikkään…

Yamaha päästelee edullisessa mönkijäluokassa 60km/h

Yamahan keskikokoinen mönkijä päästelee 60km/h. Yamaha siirtyy mönkijöissä myös 60km/h huippunopeuden saavuttavaan ajoneuvoluokkaan ja aloittaa Yamaha Kodiak 450 T3b mallin myynnin. Varustus on varsin kattava, mukaan lukien kaasuiskunvaimennus täysin erillisjousitetussa alustassa, ja virranulosotto ja WARN-vinssi. Tavaratelineenä on perinteiset ja siten erittäin käyttökelpoiset putkimalliset tarakat, joten kaikenlaisia tarvikkeita saa kiinnitettyä helposti mukaan, oli ne sitten merkkikohtaisia…

Arctic Cat Alterra 700 XT ESP T3b

Kissan uusi olomuoto   Arctic Cat tulee lähitulevaisuudessa varmasti kokemaan kaikenlaista myllerrystä, kun Textron-niminen erikoisajoneuvoihin erikoistunut yritys ottaa merkin hellään huomaansa. Toistaiseksi mennään vielä Arctic Cat tuotemerkin nimen alla, mutta arviolta 12-18kk sisällä 4-pyöräisiin maastoajoneuvoihin liitetään Textron Off-Road brändin leima. Mielenkiinnolla jäämme odottelemaan, millaista linjausta uusi omistaja noudattaa hyvinkin klassisessa ja maineikkaassa mönkijässä. 2017 Arctic…

Polariksen mallivuosi MY2017

Historiallisia lukemia Polaris on ollut Suomessa kautta-aikain erittäin hyvin myyvä mönkijämerkki ja kunnia varmasti kuuluu 111 vuotiaalle Otto Brandt konsernille. Otto Johan Albin Brandt perusti vuonna 1905 vaatimattoman, mutta kunnianhimoisen urheiluliikkeen ja aikojen alusta lähtien konserni on kunniakkaasti kantanut petroolipäiden tahtotiloja ja tuonut maahan hurjan määrän polttomoottorikäyttöisiä ajoneuvoja. Osa kuuluu tielle, osa maastoon ja osa…

Polaris Sportsman XP 1000 ESP Touring T3b

  Polaris Sportsman XP 1000 T3B-traktori Suomalaisen yhteiskunnan pitäessa huolen L7E-ajoneuvoluokan myymättömyydestä, on onneksi meillä kuitenkin mahdollisuus tieliikennekelpoiseen mönkijään, kun sellaiseen on tarve. T3-luokan Traktoreiden myyntilaston kärjessä on jo pitkään paistatellut Polaris eri malleillaan. Mallisarja ulottuu lasten mönkijöistä ja  keskiluokan (500cc) perusmalleista aina tuonne rinnakkainistuttaviin huippumalleihin. Kaikki kuitenkin on yhdistänyt 40km/h huippunopeus, joka on nykyisin…